|
Post by Giu on Dec 28, 2013 13:02:21 GMT 2
Riinan päiväkirja löytyy täältä, joten hoitotarinat yms. löytyvät alta!
Riinalla ei ole vielä hoitajaa.
Miten Riina päätyi meille? Etsiskelin sopivan kokoista ponia Rellalle kaveriksi, tulevaisuutta ajatellen. Myynti-ilmoituksista löysi jos jonkinmoista, ja muutamalle myyjälle laitoinkin sitten viestiä. Olin selannut jo kaikki Suomen myyntipalstat, eikä sopivaa vain tuntunut olevan. Halusin terveen ja selväpäisen ison ponin. Tarjottiin pikkuvikaisia, pieniä, vanhoja ja kehäraakkeja, mutta halusin terveen, melko nuoren ja hyväkäytöksisen ponin. Ystäväni sitten vinkkasi minulle eestinhevosta, ja että sellaisen voisi ostaa Virosta helposti, kiinnostuin aiheesta - luonnollisesti. Tutkin sitten kaikki virolaiset hevospalstat, ja huomioni kiinnitti nuori ja kaunis, tuhti tamma. Poni oli ollut vasta pari päivää myynnissä ja hintakin oli sopiva. Niimpä laitoin omistajalle sähköpostia - englanniksi. Juttelimme paljon, monia maileja päivän aikana. Lopulta päädyimme siihen, että minä tulisin rahojen kanssa katsomaan ponia, olisin Virossa yön yli ja ehkä toisin ponin mukanani Suomeen. Eikun matkaan. Pääsin Viroon, juttelimme omistajan kanssa tulkin avustuksella ja kokeilin ponia. Se oli täydellinen. Seuraavana päivänä lähdin sitten poni kyydissäni kohti Suomea ja tallia. Tässä sitä nyt ollaan!
|
|